|
Päivätoiminta-
ja tukiasumisyksikkö
     

TUKIASUMINEN/ ASEMA-projekti
RAY:n ja Rauman
kaupungin rahoittama projekti vuoden 2013 loppuun yhdessä Rauman Seudun
Mielenterveysseuran kanssa.
Kohderyhmä:
1. Pitkäaikaisasunnottomat, jotka ovat vailla asuntoa, majailevat
erilaisissa väliaikaispaikoissa tai ovat vapautumassa eri laitoksista
(vankilat, hoitolaitokset).
2. Asunnottomat, jotka tarvitsevat elämänhallinnallista tukea esimerkiksi
päihde- ja mielenterveysongelmaiset, velkaantuneet, pitkäaikaistyöttömät.
3.Tukiasunnoissa asuvat, jotka pyrkivät siirtymään välivaiheen asumisesta
omaan asuntoon.
4. Asukkaat, joiden asumista uhkaa häätö ja oman kodin menettäminen,
asunnottomuuden toistumisen ehkäisy.
Ohjaajat toimivat asiakkaan tuen
koordinaattoreina ja käyvät säännöllisillä kotitapaamisilla. Asiakkaan
kanssa tehdään monimuotoinen tuki- ja riskikartoitus ja luodaan
tukisuunnitelma jota seurataan viikoittain. Annetaan käytännön tukea arjen
askareissa ja paperiasioissa.
-
Toivontalon yhteydessä on 16 tukiasuntoa.
Fyysisenä
ympäristönä on vuonna 2003 valmistunut tukiasumisyksikkö Toivonpiha. Lisäksi
yhdistyksellä on ns. satelliittiasuntoja eri puolilla kaupunkia.
-
Tavoitteena on pitkäjänteisen kuntouttavan työn tuloksena saattaa asukas
kiinnittymään takaisin yhteiskunnan toimintoihin, hallittuun elämään sekä
itsenäiseen asumismuotoon.
ASEMA-projektissa
kehitetään kolmivahvuinen (matala, keskivahva ja korkea) tukiohjelma, joka
ottaa huomioon jokaisen asiakkaan henkilökohtaisen tuen tarpeen.
Projektipäällikkö
Minna Wahlman p. 044 068 4968
- Rauman Seudun Katulähetys ry:n tukiasuntoihin, haetaan Rauman kaupungin
nimeämän SASKE- yhteistyöryhmän yhtenäisellä hakemuksella. Rauman Seudun
Katulähetys ry on mukana työryhmässä. Hakemuksen voi tulla täyttämään
päiväkeskuksessamme Lyseokatu 7, klo 08.00-14.00 välisenä aikana.
- Tukiasumisyksikkö
sijaitsee aivan Rauman
keskustassa osoitteessa Lyseokatu 7, 26100 Rauma.
___________________________________________________________
Toivontalon päiväkeskus
Päiväkeskus on matalan
kynnyksen kohtauspaikka. Päiväkeskus on avoinna
maanantaista – perjantaihin
klo 8-14.
Voit tulla päiväkeskukseen
Päiväkeskuksessa on halutessasi myös
mahdollisuus hiljentyä hartauksiin.
Hartaudet: klo 9 ja klo 12.
Hartauksia käyvät pitämässä eri
seurakuntien edustajat.
Kerran kuukaudessa on Toivon Messu, joka on kaikille
avoin minimessu hartauden paikalla.
Ruokailut:
klo 9 aamupala ja klo 12 lounas.
Hinnat: aamupala 1.20€, lounas 2,00€.
Ruokailuihin voi myös osallistua hartauksien
jälkeen.

Diakonissan vastaanotto: Rauman Seurakunnan diakoniatyöntekijän
vastaanotto ma klo 9-11, 2. krs.
Milla Aalto-Vainio p.044 - 769 1272
Vinkki—neulanvaihtopiste: Toivontalon päiväkeskus toimii käytettyjen
ruiskujen ja neulojen vaihtopisteenä päiväkeskuksen aukioloaikoina. Ota
yhteyttä päiväkeskus– tai asukasohjaajiin.
Sairaanhoitajan vastaanotto:
Toivontalolla
tiistaisin klo 8.15 - 10.15. Vastaanotolla voit mittauttaa mm.
verenpaineesi, verensokerisi, poistattaa tikkejä. Vastaanotolla mahdollisuus
keskustella mieltä painavista asioista, päihteiden käytöstä,
terveydentilasta ym.
RYHMÄTOIMINTA
Pohdinta- ja keskusteluryhmä
tiistaisin klo 10.30-11.30, ohjaajina Teresa Raita ja Mari Saonegin.
NALLET-käsityöryhmä
keskiviikkoisin klo 10.30-12,
Käsityökerho, jossa tehdään sukkia, lapasia ja muita käsitöitä tilauksesta
mahdollisuuksien mukaan. Ohjaajana Mari Saonegin.
Mielekäs Päivä-ryhmä
torstaisin klo 10.30-11.45, ohjaajina Teresa Raita ja Mari Saonegin.
Keskustelua päivärytmistä, elämänhallinnasta, itsetuntemuksesta.
Katulähetysillat perjantaisin klo 18-20
Tule iltakahville tai -teelle, keskustelemaan, kyselemään, kuuntelemaan,
laulamaan ja olemaan yhdessä. Toimii vapaaehtoisvoimin.
___________________________________________________________
Sininen päivä
Eurajoella joka kuukauden toisena
tiistaina klo 9-14.
Paikka: Eurajoen seurakunnan Tapulin tilat
Tervetuloa mukaan!
Ohjaajana Marja-Liisa Saonegin p.
044 068 4926
_________________________________________________________________________
Voimatupa

Eurajoella aina keskiviikkoisin
klo 9-14.
Aamukahvia tarjolla klo 9.00 alkaen, jonka lomassa on mahdollisuus avoimeen
tai henkilökohtaiseen keskusteluun työntekijöiden kanssa.
Klo 11.00 ruokailu - ilmainen ruoka toimintaan
osallistuville.
Ruokailun jälkeen mahdollisuus osallistua ohjattuun ryhmään.
Toiminnan tavoitteena on elämänhallinnan selkeyttäminen ja vertaistuki.
Ohjaaja Timo Salo p. 044 068 4954
Ohjaaja, psyk.sairaanhoitaja Teresa Raita p. 044 068 4959
__________________________________________________________________________
Unelmista Totta-projekti

Unelmista Totta-projekti on nuorten ja
lasten syrjäytymistä ehkäisevää liikuntapainotteista toimintaa kerran viikossa.
Ryhmiä tulee syksystä asti olemaan kolme eri ikäisille. Erilaiset liikunnalliset
kerrat parantavat lapsen fyysistä ja psyykkistä kuntoa ja sekä motorisia
taitoja.
Ohjaaja Elina Pohjonen p. 044 068 4960
Ohjaaja Johanna Holmsten p. 044 068 4989
__________________________________________________________________________
Team Toivo/ Asunnottomien jalkapallo

Rauman seudun Katulähetys ry:n jalkapallojoukkue Team Toivo on perustettu vuonna
2007. Pääsykriteerinä joukkueeseen on, että pelaajalla on ollut kahden viime
vuoden aikana päihdekuntoutus, asunnottomuus, tukiasuntoasuminen tai vankilasta
vapautuminen Myös maahanmuuttajat ovat tervetulleita.
Team Toivolla on harjoitukset kerran viikossa ympäri vuoden. Joukkuetta
valmentaa yhdistyksen ohjaaja Timo Salo. Harjoituksissa käy kerrallaan n. 10
aktiivista pelaajaa. Välillä joku pelaajista ns. retkahtaa mutta joukkueeseen on
aina tervetullut, kun on saanut päihteiden käytön hallintaansa. Harjoituksissa
ja peleissä on aina oltava selvin päin.
Team Toivo on osallistunut asunnottomien ja päihdekuntoutujien Street soccer SM
- kisaan heti sen historian alusta lähtien. Ensimmäiset kisat vuonna 2007
pelattiin Helsingin Rautatientorilla. Rauma isännöi seuraavia kisoja ja viime
vuonna pelattiin Nokialla.
Tämän vuoden kisat järjestettiin 12.6.10 Espoossa ja joukkueen sijoitus omassa
lohkossaan oli 4. Raumalaiset saivat hienosti tunnustusta reilusta
pelaamisestaan fair play tittelillä. Team Toivo kuuluu myös Länsi-Suomen liigaan
ja pelejä pelataan pari kertaa vuodessa.
Asunnottomien jalkapallon tausta yhdistykseksi perustettiin vuonna 2009 Homeless
Academy ry, jonka hallitukseen kuuluvat mm. Katulähetyksen toiminnanjohtaja Anne
Babb ja Asema –projektin projektipäällikkö Minna Wahlman.
Yhdistyksen tarkoituksena on tukea, kehittää ja ylläpitää asunnottomien,
maahanmuuttajien ja päihdekuntoutujien sosiaalisen ja toiminnallisen
kuntoutumisen menetelmiä ja toimintaa, sekä toimia itse asunnottomien,
maahanmuuttajien ja päihdekuntoutujien integroitumista yhteiskuntaan tukevalla
tavalla Suomessa. (Ote Homeless Academy ry:n säännöistä)
PIDÄTKÖ JALKAPALLOSTA?
Jos vastasit kyllä, Team Toivo voisi olla sinua varten
mikäli täytät yhdenkin seuraavista kriteereistä:
Sinulla on kahden viime vuoden aikana ollut:
- Päihdekuntoutus
- Olet ollut asunnoton
- Olet asunut jossain tukiasumisyksikössä
- Olet vapautunut vankilasta tai
- Olet maahanmuuttaja
Team Toivon syyskauden harjoittelut alkavat keskiviikkoisin
5.10.2011 alkaen klo 17-19 Ammattiopiston (Winnova) salissa Satamakatu 19.
Tervetuloa! Uusia pelaajia otetaan mukaan.
Jos olet kiinnostunut:
ota yhteyttä joukkueen vetäjään Timo Saloon.
e-mail: timo.salo at raumanseudunkatulahetys.fi
tai voit vain tulla paikanpäälle harjoituksiin.
Ohjaaja Timo Salo, p. 044 068 4954
Näin löydät meidät:
Kartta latautuu...
|