Filosofista pohdintaa ilmiön eriarvoisuus tiimoilta

Keskustelu on muodostunut sähköpostikirjeenvaihtona Osana yhteisöä -hankkeen vetäjän Tommi Mattilan ja hankkeen osallistujan Jonna Puputin välillä huhtikuussa 2020.  

 


Tommi: Aloitusväittämäni on kova; mielestäni eriarvoisuus ihmisten välillä on väistämätöntä ja luonnollinen ilmiö. Mitä sanot tähän?

 

Jonna: Kyllä mä tässä oon ihan samaa mieltä. Vaikka miten maailmasta koitetaan tehdä tasa-arvoista, se ei tuu koskaan täysin onnistumaan. On vaan fakta, että kukaan ei synny täysin samanlaisiin oloihin ja tilanteisiin. Suurimmat eriarvoisuudet löytyy varmaan miesten ja naisten, sekä köyhien ja rikkaiden välillä. Miesten ja naisten välistä kuilua on yritetty saada kapeemmaksi, mut vieläkin, vaikka mies ja nainen tekis samaa työtä, on melko todennäköistä, että nainen saa pienempää palkkaa. Pienemmässä mittakaavassa ilmiö voidaan havaita myös ihan vaikka perheen sisällä. Kaksosetkaan ei välttämättä oo samalla tasolla edes perheen sisällä. Miten vanhemmat, läheiset ja muu maailma kohtelee jos toinen on vaikka fiksu koulussa, ja toinen on se, joka välitunnilla polttaa tupakkaa nurkan takana? Kaikki mitä me tehdään ja mitä meiän elämässä tapahtuu, vaikuttaa tulevaisuuteen. Mut vaikka me miten tehtäis ja yritettäis, kaikilla ei oo mahdollisuuksia samoihin asioihin syystä tai toisesta. En tiedä lähtikö vähän sivuraiteille ajatuksenjuoksu, mut eriarvoisuus on lopulta aika monipuolinen käsite.

 

Tommi: Hienosti ja laajasti olet jo pohtinut eriarvoisuutta. Olemme tosiaan samoilla linjoilla eriarvoisuuden ilmiön käsityksessämme. Se on siis mielestämme väistämätöntä ja ikuista ihmisten välisessä elämässä. Mutta kuten kirjoitit; "eriarvoisuus on lopulta aika monipuolinen käsite". Lähdetään tässä keskustelussa hieman avaamaan sitä pala palalta. Otetaan aina jokin pienempi osa siitä kerralla käsittelyyn.
Mielestäni yksi iso jako eriarvoisuuden pohdinnassa pitää tehdä siihen, mietitäänkö eriarvoisuuden olemusta ihmisyksilöiden näkökulmasta vai yhteiskunnallisen järjestelmän systeemisestä näkökulmasta.
Pureudutaan ensin vaikka enemmän tuohon yksilöiden näkökulmaan. Ensimmäisten kommenttiemme perusteella olemme siis samoilla linjoilla siinä, että eriarvoisuutta yksilöiden välillä on, ja se on luonnollista. Minä perustan tuon "luonnollisuusnäkökulmani" siihen, että yksilö on aina ensisijaisesti kiinnostunut itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan ja toissijaisesti läheistensä hyvinvoinnista. Läheisimmät muodostuvat yleensä verisukulaisista ja puolisosta, sitten tulevat esimerkiksi kiinteän ja pitkäkestoisen ystävyyssuhteen kautta läheiset jne. Mitä kauempana ollaan tuosta läheisyyden ytimestä, sitä vähemmän merkitykselliseksi muut ihmiset yksilön omassa "arvoasteikossa" muuttuvat. Tämä on mielestäni luonnon selviytymismekanismi, jolla taataan voimavarojen riittäminen yksilön selviytymiseksi ja oman suvun jatkamiseksi. Asian vahvistamiseksi esitän seuraavan esimerkin; jos surisimme jokaisen ihmisen vakavaa sairautta tai kuolemaa yhtä rankasti kuin läheistemme kohtaloa, niin meillä ei olisi voimia elää omaa elämäämme.

 

Jonna: Yksilöinä me ollaan kaikki todella erilaisia. Siihen osaltaan vaikuttaa se, miten sut on kasvatettu, millasessa ympäristössä olet kasvanu ja mitä kaikkea olet kokenu, mutta myös ihan meidän oma dna. Oletusarvoisesti toi olis ihan totta, et yksilö on, tai ainakin pitäis olla ensisijaisesti kiinnostunut itsestään ja omasta hyvinvoinnista. Sanotaanhan sitä lentokoneessakin, et ensin pitäis pukea itselle se happinaamari ja vasta sen jälkeen toisille, sillä tavalla pystyt auttamaan kaveria. Mut kaikilla noi ajatusmaailmat ei kuitenkaan kohtaa.
Mulla itellä on se ongelma, etten välitä itsestäni, mut perheestä ja kahdesta rakkaasta ystävästä kyllä. Niiden puolesta olen valmis tekemään erilaisia asioita, paljonkin, joita en sit taas jaksa (tai viitsi) tehdä oman hyvinvoinnin edistämiseksi itelleni. Mä en koe itseäni arvokkaaksi, koen olevani huonompi ku muut, ja tällanen ajatusmaailma sotkee tota teoreettista arvomaailmaa, jossa yksilö olis ensisijaisesti kiinnostunut itsestään ja omasta hyvinvoinnista. En tunne olevani tasa-arvoinen toisten kanssa.
Tähän ajatukseen vaikuttaa taas just se kuljettu elämän matka tähän hetkeen asti, ja tietysti se, että jotkut ihmiset tuntee enemmän, ja erilailla, ku toiset. Sama vois olla tossa lentokone esimerkissä. Samassa koneessa on monenlaisia erilaisia ihmisiä. On ehkä joku, joka laittaa sen happinaamarin vaan itselleen eikä muut kiinnosta pätkän vertaa, tässä tulee se selviytymismekanismi. Mut miks et auta vaikka vieressä olevaa, jos sulla olis siihen mahdollisuus? Ehkä et koe häntä arvokkaaksi vaan kuvittelet olevasi  toisten yläpuolella? Kun sit toisella puolella käytävää istuu tyyppi, joka auttaa kaikkia mahdollisia ympärillä olevia ihmisiä. Toinen heistä kokee jokaisen ihmishengen arvokkaaksi, ja toinen... Niinpä.

 

Tommi: Joo, toden totta, meissä on erilaisia yksilöitä. Tuo on minun mielipiteeni mukaan sellainen luonnon "perusasetus", että on riittävä määrä itsekkyyttä, jotta yksilö selviytyy ja pääsee jatkamaan sukua. Jos tuo riittävä määrä itsekkyyttä puuttuu, se on ehkä jonkinlainen poikkeava tilanne (joissain määritelmissä ehkä sairaus). Tällöin on ikään kuin muiden armoilla selviytymisensä osalta. Ja se eriarvoisuus, se tulee aina ja kaikissa tilanteissa esille. Kuten kommentissasi kirjoitit, sinullakin on ne muutamat ihmiset kenen hyvinvoinnin eteen olisit valmis tekemään paljonkin, et kuitenkaan varmaankaan kenen tahansa hyvinvoinnin eteen samalla intensiteetillä (voimavaratkaan eivät tähän voisi riittää). Kun kirjoitit, ettet koe itseäsi arvokkaaksi, niin minkälaiset mahdollisuudet koet muilla olevan auttaa sinua tässä
asiassa? Voivatko muut tehdä asioita, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi arvokkaammaksi? Tai onko se edes tavoiteltava asia, että esimerkiksi tuntemattomat ihmiset puuttuvat elämääsi sillä tavoin?

 

Jonna: Toi perusasetus on hyvä sana. Tietynlainen "perusitsekkyys" pitäis olla kaikilla, että just pärjää elämässä ja sen kautta on mahdollista auttaa myös ympärillä olevia pärjäämään.

En tiedä millä tavalla muut pystyis auttamaan tossa mun arvottomuuden tunteessa. Tiedän, et se johtuu mun menneisyydestä ja taistelen sen kanssa koko ajan. Tiedän, et tartten sen kanssa apua, mut asiat ei aina oo niin helppo...

Mut arvokkuus/arvottomuus on taas vähän eri asia ku eriarvoisuus tai tasa-arvoisuus. 

  

Tommi: Hyvä, että otit puheeksi tuon termien arvokkuus, arvottomuus, eriarvoisuus ja tasa-arvoisuus olemuksen ja keskinäisen suhteen. Sanoit, että ne ovat eri asioita. Mä näen kuitenkin, että ne ovat kaikki samasta juuresta peräisin ja hyvin läheisissä suhteissa toisiinsa nähden olevia ilmiöitä.
Ja mun mielestä erityisen tärkeä huomio näitä tarkasteltaessa on, että kaikki arvon määritelmät lähtevät ihmisen (yksilöllisestä) ajattelusta. Me määrittelemme (tietoisesti tai epätietoisesti) omien preferenssiemme ja oman persoonallisuutemme sekä kokemuspohjamme kautta asioille ja ihmisille tietyn arvon. Meillä eri ihmisyksilöillä ei ole mielestäni mitään objektiivista tai absoluuttista arvoa, vaan se määräytyy aina tarkkailijan mielessä.
Sanottakoon, että omassa ajattelussani kuitenkin uskon, että meillä kaikilla on arvomme tässä maailmassa. Se arvo voi liittyä niin suuriin kuvioihin kokonaisuuden järjestelmässä (puhutaan sitten luonnosta tai Jumalasta), että me rajalliset pienet ihmiset emme sitä välttämättä osaa nähdä.

 

Jonna: Toi on kyllä totta, et iso osa arvon määrittelystä on yksilökohtasta. Just sen perusteella mitä ite on ehkä kokenu, tai vaikka mihin on vaan tottunu ja mikä just sillä hetkellä on itelle tärkeetä. Voi olla, et toisessa tilanteessa ihminen näkis sen toisen henkilön eri arvosena.

Toki jotkut osaa kyllä ihan ite pilata sen oman imagonsa. Jos nyt vaikka vetäis Trump kortin tähän, ja siinä vaiheessa kun tyyppi sanoo, et ruiskutetaan desinfiointiainetta ihmisiin ni korona lähtee, mun asteikolla kyllä viimisetkin arvokkuuden rippeet häviää sillä hetkellä. Millaset kriteerit kenelläkin sit on siihen arvokkuuden tunnistamiseen...

Mut tasa-arvoisuus ittessään. Voiko esimerkiksi kaksoset olla täysin saman arvoisessa tilanteessa lähtökohtaisesti? Pitäis varmaan olla... Mut mitä jos toinen on tyttö ja toinen poika? Mitä jos vanhemmat suosii toista? Mitä jos toisella on joku haittaava sairaus? Mitä jos, mitä jos, mitä jos... Niin monet asiat muokkaa jo sitä, miten itse koetaan itsemme arvokkaaksi, ja se taas usein paistaa ulospäin.

 

Tommi: Tuohon kaksosesimerkkiin sanoisin, että siihen pätee ihan yhtä lailla sama arvonmäärittely, kuin muihinkin ihmisiin. Tarkoitan siis sitä, että tässäkin tapauksessa arvioija (toinen ihminen) määrittelee arvon. Vanhaa sanontaa, "kauneus on katsojan silmässä", voisi mukailla näin; "arvo on arvioijan mielessä". Ja kuten jo aiemmin kirjoitin, mielestäni ihmisellä ei ole mitään absoluuttista "arvoa". Näin ollen jokaisen pitäisi voida tuntea itsensä arvokkaaksi. Mutta..,kun ihmisen perimmäisiin ominaisuuksiin kuuluu peilata ja arvioida itseään suhteessa muihin, ei omanarvontunto ole mikään itsestäänselvyys. Ei todellakaan. Eikä omaa arviota omasta itsestään voi todellakaan muodostaa pelkällä kylmällä rationaalisella ajattelulla, vaan mukana ovat mitä suuremmissa määrin tunteet. Koko tämä "arvon" määrittelyn kuvio on luullakseni jonkinlainen luonnon merkityksellinen systeemi, joka tähtää selviytymiseen ja vahvimpien suvun jatkamiseen.
Mutta jos sitten tarkastelemme eriarvoisuutta yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Kirjoitit kirjeenvaihtomme alussa mm. samaa työtä tekevien miesten ja naisten palkkaeroista. Mielestäni tällaisissa yhteiskunnan systeemisissä asioissa eriarvoisuutta on jo huomattavasti helpompi välttää, kuin yksilötasolla. Minusta on selvää, että kehittyneessä yhteiskunnassa pitäisi olla pätevä lainsäädäntö, joka määrittelee sen, ettei ketään syrjitä mm. sukupuolen, ihonvärin tai muun tahdosta riippumattoman syyn perusteella. Tuohon samaa työtä tekevien naisten ja miesten palkkaeroon minun pitää sanoa, etten ainakaan omalla alallani (yksityinen sosiaalipalveluala) esimiestyössä toimiessani ole havainnut, että naiset saisivat samasta työstä pienempää palkkaa. Minusta työelämässä saataisiin joka tapauksessa siirtyä enemmän sen suuntaisiin mekanismeihin, että todellisista aikaansaannoksista maksettaisiin eikä esim. paikalla olosta. Tällaisen mekanismin arviointiperusteita eri aloilla vain on pirullisen vaikea luoda. Tällainen olisi kuitenkin juuri kaikinpuolisen tasa-arvon näkökulmasta todella reilua. Palkan suuruuden ratkaisisi se, mitä teet, eikä esimerkiksi se, minkä värinen iho sinulla
on tai mitä sukupuolta edustat.

 

Jonna: Mä oon ehkä eri mieltä tossa kaksoisesimerkissä. Tottakai se ihminen arvioi sen ihmisen, mut jos vaikka toinen kaksosista on syntymässä vammautunut, ja toisella on mahdollisuus elää elämää, käydä kouluissa ja ulkomailla ja mitä vaan, niin lähtökohdat on täysin erilaiset molemmilla. Eikä siis molemmilla tule koskaan olemaan samaa mahdollisuutta vaikkapa työpaikkaan. Lähtökohtaisesti siis tällasessa tapauksessa eivät ole tasa-arvossa keskenään mahdollisuuksien suhteen.

Totta on toi luonnon laki, että "vain vahvimmat selviytyy", mut onko jokasella realistisesti mahdollisuus olla se vahvin?

Miesten ja naisten palkkaeroista puolestaan... Ei se tietenkään joka alalla päde, mut aina sillon tällön saa uutisista lukea, tai näkee tutkimuksia, joissa tää palkkaero tulee ilmiselvästi esille. Niin ei sais olla, mut niin se vielä on, vaikka siihen on paljon koitettu viime vuosina puuttua. Silti tiedän henkilökohtasestikin ihmisiä, jotka työskentelee miesvaltasessa paikassa ja tekee täysin samaa työtä kun miehet, niin palkka on silti pienempi.

Sama myös, jos ajatellaan vaikka sairaanhoitajaksi opiskelua. Jos vapaana on kaksi paikkaa ja hakijoita olis tasan se kaks, tyttö ja poika, molemmilla olis samat speksit, mikä ei tietenkään oo mahdollista kun katotaan sekä arvosanoja että kokemusta, mut jos olis... Niin todennäköisesti näistä kahdesta valitaan se poika, koska sitä huudetaan maailmalla, et sairaanhoitoon tarvitaan enemmän fyysistä voimaa, tarvitaan enemmän miehiä. Tällöin se tasa-arvoisuus ei toteudu. Nykyään on paljon onneksi näitä "poikkeuksia", jotka vahvistavat säännön, mutta monta kertaa myös mies on, se joka valitaan ns. johtotehtäviin. Varsinkin jos mies on naisvaltasella alalla. Mut jos nainen on miesvaltasella alalla töissä, niin mies valitaan silti johtotehtäviin.

Ja ihonvärikin nykyäänkin vielä vaikuttaa. Vaikka ei saisi. Tiedän henkilökohtaisesti tapauksia, joissa henkilö, jonka nimi on ulkomaista perää, on soittanu kysyäkseen vuokra-asunnosta, ja on saanut kieltävän vastauksen jo ennenkuin asiasta on ehditty edes keskutella. Valitettavasti näitä "rasisteja" löytyy nyky-yhteiskunnassa vielä valitettavan paljon. Ja asiaa korostaa uutisointi. Jos jossain on tapahtunut esimerkiksi pahoinpitely, ja siinä osallisina on ulkomaalais taustaisia, niin se mainitaan siinä hyvin selkeästi. Sitä usein jopa korostetaan, ja se uppoaa joihinkin ihmisiin. "Näitkö sen uutisen, taas oli joku hakattu?" "No mut se oliki ulkomaalainen ku teki sen." Hyvään suuntaan toki ollaan menossa, kun näitä eroja pyritään tasottamaan, mut en usko, että eriarvioisuutta saadaan todella ainakaan mun elinaikana kitkettyä pois.

 

Tommi: Ensinnäkin, olen ihan täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että eriarvoisuutta ei saada (meidän elinaikana tai koskaan) kitkettyä ihmisten välisistä suhteista pois.
Kaksosesimerkkiin ottaessani kantaa, tarkoitin sitä, että heitäkin koskien arvon määrittely on subjektiivista, arvon määrittäjän omista preferensseistä lähtevää. Otetaan esimerkki: toinen kaksonen työllistyy ja toinen ei. Arvon määrittäjän mielestä kuitenkin työttömäksi jäänyt on seksikkäämpi kuin työllistynyt. Arvon määrittäjä voi tällöin pitää omien preferenssiensä pohjalta työtöntä kaksosta arvokkaampana (omassa ajatusmallissaan/maailmankuvassaan).
Ja siitä, että onko jokaisella mahdollisuus olla se vahvin. Vastaushan sisältyy jo kysymykseen, eli vahvin voi olla vain yksi. Mutta sitten on taas eri asia, millä mittareilla vahvuutta mitataan. Ihmisillä on monenlaisia vahvuuksia ja omia selviytymiskeinojaan. Luonnon systeemissä on kysymys juuri siitä, että löytää ne riittävät selviytymiskeinot. Esimerkkejä löytyy paljon, kun laajennetaan ajattelua ihmisestä muihin eliölajeihin (minulla on taipumus ajatella, että ihminen ei ole luonnosta erillään). Luonnossa ei pelata "kaikki pelaa" systeemillä. Tämä pätee edelleen jossain määrin koskien myös ihmiskuntaa. Elämä on tietyllä tavalla raakaa, eikä ihminen sitä voi täysin sivuuttaa vaikka sivilisaatiossa luonnon karuutta pyritäänkin lieventämään. Tästä on valaisevana esimerkkinä tällä hetkellä riehuva koronavirus, johon ihmisellä ei vielä ole lääkkeitä.
Siitä olemme varmasti kuitenkin samaa mieltä, että yhteiskunnan
järjestelmiin ei saisi sisältyä syrjintää, eikö vain?

 

Jonna: Okei, nyt tajusin sun pointin tossa kaksosasiassa. Juu tosta mäkin olen samaa mieltä. Mä ajattelin asiaa lähtökohtasesti, et onko mahdollisuutta olla saman arvoinen, jos, jos, ja jos... Ehkä toi avas mulle myös vähän enemmän sun ajattelumaailmaa, mitä oot hakenu tossa takana, oli hyvä esimerkki. Kaikilla meillä on omat mieltymyksemme, mitkä vaikuttaa siihen miten me toiset ihmiset nähdään. Ja just ne omat kokemukset siellä taustalla.

Niin luonnon kuin ihmistenkin systeemissä... Toi on totta, että kaikki ei pelaa. Se on ehkä just se mitä mä oon hakenu. Kaikillä ei oo syntyessään samat mahdollisuudet selviytyä. Ne ketkä selviytyy pidemmälle, niin jokanen elämän varrella tehty ratkasu tai valinta vaikuttaa siihen mihin suuntaan me ollaan menossa. Mut myös DNA:ssa on eroja ja toinen meistä on syntyjään vahvempi selviytymään kuin toinen. Myös ympäristö, missä elät, vaikuttaa, koska on varmaa, ettei vaikka Brasilian sademetsissä syntyneellä ole samaa mahdollisuutta kouluttaa itsensä vaikkapa tohtoriksi, kuin länsimaissa syntyneellä. Mut sit taas sademetsässä syntyneellä on muita taitoja, joita voi tietyissä tilanteissa pitää arvokkaampana kuin sitä tohtorin tutkintoa.

Koronaviruksesta sen verran, että joku on sanonu tän olevan luonnon tapa karsia liikakansoitusta. Ja samalla, et tyhmät häviää tän taistelun. Tässä on viitattu siihen, kun "tyhmät" kokoontuu ja tekee asioita, joista tiedetään tällä hetkellä, et ne on hengenvaarallisia koronan aikaan. Mut liittyykö se sit taas arvokkuuteen... Ehkä tää oli tämmönen ohimenevä lausahdus.

Mut joo, syrjintää ei sais olla. Se voi pahimmillaan tuhota ihmisen totaalisesti.  Eikä kaikilla oo voimavaroja nousta sieltä yksin takas ylös ja pitää puoliaan.

 

Tommi: Sulla oli sen verran hyvä koonti tuossa edellisessä kommenttivuorossasi, että luulen voivamme alkaa paketoida tätä aihetta ettei veny tässä yhteydessä aivan liian pitkäksi.
Tämä on todella mielenkiintoinen aihe, josta filosofoitavaa ja mielipiteitä riittäisi varmasti useammaksi väitöskirjaksi ja filosofiateokseksi asti. Laitetaan tämä meidän osaltamme nyt kuitenkin tällaisena ajatusten herättäjänä eteenpäin seuraaville pohdiskelijoille.
Haluatko vielä ottaa viimeisen puheenvuoron ja tuoda jotain esille tai
muuten heittää jotkin lopputerveiset?

 

Jonna: En tiedä onko mitään ihmeellistä "loppupuheenvuoroa". Jokasen tulis pitää ite kiinni siitä, ettei syrji toisia, koska toisten tekemisiin me ei oikein voida vaikuttaa, vaikka ehkä haluttaiski. Ei se yks ihminen maailmaa pelasta, mut se yks ihminen voi pelastaa jonkun toisen ihmisen.

Toivontalo

Kohtaamispaikka

Lyseokatu 7, 26100 Rauma

Toivonpiha

Tukiasumisyksikkö

Lyseokatu 7, 26100 Rauma

Työ- ja koulutusyksikkö

Nuorisotakuutalo ja Valo-valmennus

Aittakarinkatu 6 as 3, 26100 Rauma

Työ- ja koulutusyksikkö

Työpaja ja Valo-valmennus

Nortamonkatu 11, 26100 Rauma

  • Black Facebook Icon