Nuorisotakuutalon Time ryhmässä on vapaa-ajan toimintaa, jossa toiminta toteutetaan nuorten toiveiden mukaisesti. Osana toimintaa hyödynnetään nuorten omaa osaamista esimerkiksi kädentaidoissa ja erilaisten harrastuksiin tutustumisessa.
7.6.2022 Time kävi tutustumassa Eurajoen EHY ry:n löytöeläinkotiin. Paikalla oleva työntekijä kertoi meille toiminnasta. Lisäksi saimme tutustua kotia vailla oleviin kissoihin ja omistajan omaan koiraan.
Alla osallistujan tekemä koostevideo päivästä.